Tiesitkö tämän radio- ja TV-mediasta?

Radion ja TV:n tavoittavuus on edelleen kovaa luokkaa Suomessa. Vaikka on trendikästä puhua suoratoistopalveluiden ja podcastien korvaavan lineaariset lähetykset fakta on, että suurin osa suomalaisista seuraa radio- ja TV-lähetyksiä päivittäin.

Mediakenttä on voimakkaassa murroksessa. Suomalaisten mediayhtiöiden harmiksi globaalit toimijat kuten Google ja Facebook ovat ottaneet jo puolet Suomen mediamainonnan kakusta. Eri mediat käyvät jatkuvasti kovaa taistelua siitä ajasta, jonka kuluttajat käyttävät median parissa. Radio ja TV ovat säilyttäneet asemansa tässä kisassa varsin menestyksekkäästi. Laadukkaat TV:n uutis- ja ajankohtaislähetykset ovat kalliita tuottaa, mutta esimerkiksi MTV:n vastikään julkistama suurinvestointi uutisiin kertoo, että usko TV-mediaan myös uutisvälityksessä on vahva.

 

Organisaation viestinnälle tämä tarkoittaa, että ansaittu radio- ja TV-julkisuus on erittäin arvokasta.

 

Kun katsotaan tutkimustietoa 93 % yli 9-vuotiaista kuuntelee radiota viikoittain ja 74 % päivittäin. Työikäinen 25–44-vuotias suomalainen kuluttaa keskimäärin tunnin ja 16 minuuttia radion äärellä.Vastaavasti 90% yli 10-vuotiaista suomalaisista katselee jotain televisiokanavaa viikon aikana ja 70 % päivittäin. Kaiken video- ja TV-sisällön kulutukseen 25–44-vuotias suomalainen käyttää noin kolme tuntia, mutta paljon hehkutettujen suoratoistopalveluiden, kuten Netflixin, parissa kulutetaan vain n. 34 minuuttia päivässä.

 

Organisaation viestinnälle tämä tarkoittaa, että ansaittu radio- ja TV-julkisuus on erittäin arvokasta. Viestinnällisillä toimenpiteillä ansaittu medianäkyvyys näissä kanavissa tavoittaa merkittävän osan kansalaisista ja voi siten ottaa suuren yksittäisen askeleen organisaation viestinnällisten tavoitteiden saavuttamisessa.

 

Retriever on nyt laajentanut merkittävästi radio- ja TV-seurantapalveluitaan, jotta viestinnän ammattilainen saa myös nämä kanavat mukaan mediaseurantaansa kattavasti ja edullisesti. Mukana on TV:n ja radion ajankohtais- ja uutislähetyksiä, sekä Aamu-TV:n lähetykset. Näiden tärkeiden kanavien seuranta yhdistettynä Retrieverin laadukkaaseen media-analyysiin antaa viestijälle tietoon perustuvat keinot raportoida, mikä on ollut viestinnän vaikuttavuus organisaation tavoitteisiin.

Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää radio- ja TV-seurannasta, ota meihin yhteyttä – kerromme mielellämme mitä se voisi mahdollistaa teille!

 

Lähteet:

https://www.marmai.fi/uutiset/tutkimusjohtaja-kumoaa-mediakulutuksen-myytteja-suoratoistopalveluista-ei-voi-puhua-viela-valtavaeston-asiana-6745271

https://www.medialiitto.fi/media-ala/tilastoja/radio_ja_tv