Retrieverin ensimmäinen vuosi

Retriever on tänään ollut vuoden Suomessa. Mikä vuosi! Vaikka emme aloittaneet tyhjältä pöydältä on asiakasmäärämme kasvanut tämän ensimmäisen vuoden aikana yli viidelläkymmenellä uudella asiakkaalla. Suomessa on ollut selkeää tilausta kaltaisellemme digitaalisen DNA:n omaavalle asiantuntijayritykselle.

Retrieverin vahvuudet ovat selkeät. Olemme voineet ratkaista toimitetun median seurannassa pitkään ongelmana olleen painettujen lehtien seurannan haasteen. Solmimalla sopimuksia mediatalojen kanssa voimme antaa asiakkaillemme suoran pääsyn lukemaan lehden sivua pdf-muodossa. Kiitokseksi tästä luottamuksesta maksamme vastaavasti mediataloille vuosittain satoja tuhansia euroja hyvityksiä. Näin voimme osaltamme olla mukana pitämässä yllä laadukasta, monimuotoista journalismia. Vastaavasti asiakkaamme saavat tarvitsemansa tiedon oikea-aikaisesti.

Jotta asiakkaamme voivat arvioida sosiaalisen ja toimitetun median vuorovaikutusta, toimme jo aiemmin heidän käyttöönsä Mediareports -toiminnon, joka mm. havainnollistaa mediapiikit näissä eri mediatyypeissä ja auttaa ymmärtämään syy-seuraussuhteita. Tietäen, että kehitystyömme on jatkuvaa ja että käytämme jatkuvasti tuoreimpia teknologioita, asiakkaamme voivat meidät valitessaan olla luottavaisia siihen, että heillä on käytössään parhaat mahdolliset palvelut.

Ennen kaikkea asiakkaamme valitsevat meidät siksi, että Retrieverin työtä leimaa asiantuntijuus ja kuunteleminen. Vaikka palvelumme ovat digitaalisia, ne räätälöidään aina asiakkaamme tarpeen mukaan. Tämä on asia, johon kiinnitämme erityistä huomiota, ja ilmeisesti olemme siinä onnistuneet. Retrieverin slogan ”what drives us is understanding your world” ei ole vain markkinointipuhetta vaan osa jokapäiväistä tekemistämme.

 

Tämä on ollut hieno vuosi, ensimmäinen monista. Haluan kiittää siitä sekä tiimiämme, mutta ennen kaikkea luottamuksensa antaneita asiakkaitamme ja mediakumppaneitamme. Ilman teitä tämä ei olisi onnistunut.

 

Kirjoittaja Mika Roman on Retriever Suomi Oy:n toimitusjohtaja.