Retriever tarjoaa asiakkailleen globaalisti kattavaa mediaseurantaa. Vaikka Retrieverin koti on Pohjoismaissa, olemme vuosien saatossa rakentaneet kattavan yhteistyöverkoston joka mahdollistaa seurannan toteuttamisen kaikkialta maailmasta.
Avainhenkilö tämän verkoston rakentamisessa on John Friesland, joka vastaa kansainvälisestä sisällöstä ja yhteistyöstä Retrieverissä. Hän kertoo miten työskentelemme kansainvälisten sisältökumppaniemme kanssa.
Kaikki sisällöt yhdeltä luukulta
Retriever tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisen seurannan kaikista lähteistä. Sen mahdollistaa kattava kansainvälinen verkostomme, jonka olemme rakentaneet vuosien varrella. Se varmistaa että asiakkaanamme voi toimia yhden palveluntarjoajan kanssa, jolla on asiakkaamme tarpeet tunteva tukitiimi ja yksi lasku joka estää kulujen karkaamisen. Työskentely kanssamme kansainvälisissä asioissa on yksinkertaista ja toimivaa.
Laatua ja paikallista asiantuntemusta
Retrieverin verkostoon pääsevät mukaan vain kunkin alueen parhaat toimijat. Kumppanivalinnat perustuvat kokemukseen ja kumppanin hyvään maineeseen. Me tiedämme heidän pystyvän toimittamaan seurantaa koska teemme heidän kanssaan työtä jo nyt useille asiakkaillemme.
On erittäin tärkeää että kumppanimme kattavat kaikki mediakanavat. Monet maat eivät ole digitalisaatiossa niin pitkällä kuin mihin olemme Pohjoismaissa tottuneet. Printti-, radio- ja TV-mediat ovat monilla markkina-alueilla edelleen luotetuimmat mediat. Niiden seuraamatta jättäminen voi olla paha virhe. Vain oman markkinansa tuntevat kumppanimme voivat varmistaa, että tärkeimmät mediat ovat mukana seurannassa.
Sosiaalista mediaa – kaikkialta
Sosiaalisen median merkitystä mediaseurannassa ei voi aliarvioida. Globaalissa seurannassa some-seuranta rakennetaan perustuen alueen erityispiirteisiin ja asiakkaan tarpeisiin. Joillain alueilla, kuten Kiinassa tai Venäjällä, ei sosiaalista mediaa voi seuranta kuin paikallinen toimija. Tämä pätee Retrieveriin ja kaikkiin muihinkin alan toimijoihin. Alueelleen erityisiä some-alustoja ovat esimerkiksi Venäjällä VKontakte ja Odnoklassniki tai Kiinassa WeChat ja Weibo. Kun sovimme toimeksiannosta varmistamme että oleelliset some-alustat ovat mukana partnerimme seurannassa.
Analyysit, tiivistelmät ja erikoisratkaisut
Kenties tarpeetonta sanoa, mutta Retriever voi tarjota globaalia media-analyysiä tai vaikkapa toimitettuja yhteenvetoja globaalista näkyvyydestä yritysjohdon käyttöön. Käytössämme on uusin AI-teknologia. Retrieverin itse kehittämä koneoppimiseen perustuva ratkaisu antaa meille mahdollisuudet käsitellä sellaisia määriä tietoa, joiden käsittelyyn aiemmin olisi kulunut valtavasti aikaa. Se, mikä aiemmin oli mahdotonta on nyt mahdollista.
Globaalit verkostot ja tekijänoikeuksien noudattaminen
Retriever on aktiivinen toimija alan kansainvälisissä organisaatioissa kuten FIBEP ja AMEC. Nämä järjestöt pyrkivät kehittämään alan parhaita käytäntöjä ja luomaan asiakkaita hyödyttäviä toimintatapoja. Retriever kuuluu myös kansainväliseen tekijänoikeuksin suojatun materiaalin lisensointiyhteisöön PDLN:n. Näin varmistamme että toimittamamme sisältö on asiallisesti lisensoitua ja asiakkaillamme ei ole vaaraa joutua korvausvelvolliseksi tekijänoikeusrikkomuksista.
